UHMAIKÄ – eli mäkin haluun rokkitähdex

Vaasalaispoppoo lauleskeli kerran rokkitähdeksi haluamisesta. Halu. Sitä on kaikilla, eikä vain rokkitähdeksi, vaan paljon muutakin kaikki haluaa. Hyvänä esimerkkinä reilu parivuotias sukulaispoikana. Mä haluun jugurttia, mä haluun jäätelöä, mä haluun ihan kaikkea. Mun lelut, sun lapses ei saa koskea niihin. Tuttuja tilanteita jokapäiväisessä (tai toispäiväisessä, eihän kaikilla ole lapsia, ja vielä pienemmällä todennäköisyydellä kaikilla olisi juuri kaksivuotiaita lapsia) elämässä. Kun sitten päivän on saanut pulkkaan, jopa näinä lumettomina aikoina, on aika rentoutua. Lämmin teekuppi, pari piimälimpun siivua juustolla ja savupalvikinkulla höystettynä, sekä tietysti kaukosäädin. Päivä on mennyt taas lujaa ohi tietämättä mitä maailmalla on tapahtunut. Illalla teksti-tv:n ja Ylen uutisten (maksukanavien uutistenlukijat on mukahauskoja ja uutiset omistajan määrämiä) välityksellä kurotaan yleissivistysaukko umpeen. Leppoisa krohina viereisessä huoneessa kertoo lapsen olevan unten mailla. Silti uhmaikä jatkuu.

-          MÄ HALUUN WRIGHT-PHILLIPSIN!, huutaa Redknapp.

-          MÄ HALUUN FIFAN PUOLUSTAVAN MUA, KUN EN HALUA MYYDÄ RONALDOA!, elämöi Alex Ferguson, lisäten hiljaisesti: - mä kanssa haluan Berbatovin vaikka sillä on sopimus Spursin kanssa.

-          MÄ HALUAN LAMPARDIN, ESSIENIN JA DROGBAN, KOSKA NE OLI MUN KAVEREITA LONTOOSSA!, esitelmöi sapattivapaansa päättänyt José Mourinho.

Toiminta on mennyt jo naurettavuuksiin. Ensin koitetaan väkisin mediaa hyväksikäyttäen saada painostus aikaiseksi, ja tämän jälkeen agentit antavat ”varmoja” lausuntoja x-määrästä puntia, joka lyödään pöytään. Vastaiskuna pelaajan ”omistava” seura haukkuu julkisesti, edelleen mediaa työvälineekseen orjuuttaen, vastapuolensa kertoen heidän toimineen väärin. Loppujen lopuksi huudetaan isää, Sepp Blatteria apuun, selvittämään keskenkasvuisten ”veljesten” riitaa hiekkalaatikolla. Hyvin usein nämä miehet ovat korkeasti koulutettuja, pitkän uran tehneitä, yli viisikymppisiä. Ei juttujen tasosta uskoisi.

Tavalliset palkansaajat, normaalissa päivätyössä käyvät ihmiset, voivat lopettaa työsuhteen omasta halustaan. Myös työnantajalla on siihen oikeus, mutta huomattavasti huononpi. Jos minä tältä istumalta päättäisin sanoa itseni irti määräaikaisesta työsuhteesta (joita siis nämä jalkapalloilijoiden sopimukset ovat), saisin kuukauden sisällä mennä uuden, paremman ja mukavamman, työnantajan palkkalistoille. Nämä on siis hypoteeseja. Jalkapalloilijat eivät ole samassa asemassa, mikä on mielestäni väärin. He eivät voi ilmoittaa jättävänsä seuraa. Kynsin hampain joukkueet pitävät kiinni pelaajistaan, jotka ei halua pelata enää vanhoissa väreissään. Työpaikkakiusaamista. Vaikka heillä on eri mittakaavassa palkat ja edut, ovat he silti ihan yhtälailla työtätekeviä kansalaisia. Heidän työstään vain maksetaan järjettömiä palkkoja, ja palkkioiden suuruus johtuu juurikin näistä uhmaikäisistä managereista, jotka haluaa ja haluaa, rahasta välittämättä.

Kodeissa riidat ratkaistaan yleensä puhumalla perheen sisällä. Harvemmin niistä kerrotaan naapurille. Sanktiot ovat viikkorahan menetyksestä kotiarestiin. Uhmaikäinen lapsi oppii. Seuraavalla kerralla riidellään jostain toisesta asiasta. Suosittelenkin jokaiselle huippumanagerille kuuden kuukauden siedätyshoitoa. Pari kahdesta kolmeen vuotiasta lasta kotiin asumaan. Siinä sitte voivat katsella peiliin ja todeta kuinka typeriä he ovat. Ja koettaa samalla oppia jotain.

Ferguson ei halua Ronaldon lähtevän.

Puulaakifudiksen vallankumous, Englannin Liigan Kannattajien kokoontumisajot<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Heinäkuun 12. päivä 2008 oli jälleen merkattu kalenteriin sinisellä tussilla. Aamulla perskutan kyytiä Suomen Mansesteriin, tarkemmin ottaen Viikinsaareen. Laukontorille alkoi jo kymmenen jälkeen kerääntyä miehiä, naisia ja muutama juniorikin suosikkijoukkueensa väreissä, Savikukko tietystikin Chelsean paidassa. Leedsin taloushallintaongelmat sillä hieman suuremmalla saarella eivät näkyneet katukuvassa. Yorkshiren ylpeys nappasi tosifanin tittelin, kun varmaan alta kuukauden ikäinen lapsukainen näkyi mukulakivimaastossa Leedsin verryttelyasu päällä. Siinä aamutuimaan vaihdeltiin kuulumisia muiden siniveristen kanssa ja yritettiin udella muiden taktiitkoita. Tuloksetta.

Vihdoin lautta murjaisi Wärtsilän kakskakkoset käyntiin. Köydet irti pollareista ja keula kohti jo useasti todettua kiveä kohtalaisen kokoisessa lammessa – Viikinsaari Cup. Chelsean pelit alkoivat vasta kahdelta, joten aamu meni terassilla istuen ja muiden pelejä seuraillen. Pidettiin pienimuotoinen pelikirjapalaverikin, mutta tultiin lopulta siihen tuloksee, että tehdään yksi maali enemmän kuin vastustajat.

Kahdelta tuomari komensi pillillään Midlandsin (ja muutaman muun hieman pienemmän kannatajakunnan saaressa olleen joukkueen) pelaajat kentälle kohtamaan Lontoon poikien vire. Vastustaja saikin heti henkisen yliotteen. Penkiltä löytyi manageri, valmentaja, huoltaja, muutama poppaukko ja taktiikkataulu. Meillä ei ollut kuin yksi avattu tölkki porilaista olutta.

Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin vähemmän höntyillen. Puoliajalla tilanne oli perus-chelseamaisesti nolla-nolla. Toisella puoliajalla Midlands aloitti maalinteon. Maalista ei paljon muistikuvia ole näin monta päivää jälkikäteen, mutta se tuskin on ratkaisevaa. Peli vastustajien hyväksi 1-0. Hieman myöhemmin Kibitz nousi oikealta ylös kahvitellen kaikki pujottelukepit matkan varrella. Syöttö maalin eteen, sille Jarmo Lehtisen kuuluisalle aukolle, jossa seisoi meikäläinen aivan yksin. Roteiro oli todella yksinkertaista siirtää maaliin. Jos Veikkausliigassa laiturit tarjoisivat Kibitzmäisiä syöttöjä, saattais Arman Onekin tehdä maalin. Illalla vielä Pikilinnassa veskarilupaus H.T. tuli kertomaan katkaisevansa ensi vuonna allekirjoittaneen putken. Kaikki maalit, jotka olen Viikinsaaressa tehnyt, olen viimeistellyt juurikin hänen maaliin. Mitäs on myöntänyt olevansa isäni nuoruuden tuttu. Juhlat ei tosin sinisten leirissä kestäneet pitkään, kun vastustaja jo rankaisi. Vasuri kuti volleysta maalin kattoon ja pistekään ei matkannut Stamford Bridgelle.

Toisessa pelissä taisteltiin Länsi-Lontoon herruudesta, vastustajana QPR. Ottelussa nähtiin aivan erilainen Chelsea, kuin päivän aiemmassa ottelussa. Midlandsin tehtyä yhden todella komean maalin meitä vastaan, päätettiin tehdä seuraavassa pelissä kaksi. Ensin Pele driblasi palloa vasemmalla tehden muutaman step-overin. Pallo Mikalle, jonka tulinen millintarkka syöttö pamahti kohti takatolppaa. Kaikki luulivat jo pallon menevän maalipotkuksi, kun jostain syöksyi Concordemaisesti paikalle Hyeena. Hyeenamiehen hyppyliukutaklaus siirsi pelivälineen kurssin kohti alakulmaa ja Chelsea johtoon. Hieman myöhemmin Kibitz ampui pallon huikealla voimalla etukulmasta sisään. Veskari ei olisi ehtinyt pelivälineen tielle edes Paluu Tulevaisuuteen elokuvien WakeBoardilla. Toisella puoliajalla Chelsea vyöryi panssarivaunukolonnan tavoin kohti QPR maalia. Ottelussa ei kuitenkaan nähty enää lisäosumia ja historiallisesti Chelsea taistelisi viimeisessä pelissä finaalipaikasta!

Kolmanteen ja viimeiseen alkulohkon peliin tuli pahoja ennusmerkkejä, kun Viikinsaaren oma Liverbird, yksinäinen eksynyt sorsa, saapui kannustamaan omiaan. Liverpoolilla oli kuitenkin kokoonpanoluettelossaan Riise, joten mahdollisuudet olivat 50-50. Allekirjoittanut sai vetää ennen pelin alkua päälleen keltaisen paidan ja käsiinsä hyvin trimmatut Uhlsportit. Selkeästi hyvä pelipaikka tärkeeän matsiin, mahdollisimman kaukana maalintekosektorista. Ensimmäisellä puoliajalla siniset puolustivat todella hyvin, eikä meikäläisen vartioimaa maalia kohti tullut ainuttakaan laukausta. Toisessa päässä tapahtui senkin edestä. Chelsea vei ja Pool valssasi pari tahtia perässä, tilanteen kääntyessä alta aikayksikön (yksikköä ennen nyt tiedä, olkoon vaikka varttisekunti) 3-0 johtoon. Maalintekijöitä en lähde arvuuttelemaan. Mainittakoon Mikan huikea määrämittainen omalta rangaistusalueelta maalivahdin käsien kautta verkon perukoille ottelun 2-0 maalissa. Tilanteen jälkeen kuului korvia riipaiseva rysähdys. Savikukko luulikin M/S Ratinan ajaneen karille, mutta saunassa selvisi sen ollen vain vastustajien selkäranka. Toisella puoliajalla Liverpool pyrki nostamaan tempoa ja taistoa, olihan heilläkin voitolla avaimet finaaliin. Ottelun neljännen erotuomarin antamalla lisäajalla 40-kiloinen Poolhyökkääjä juoksi päin nafti 100-kiloista Chelsea-puolustajaa. Tuomari määräsi pallon pilkulle. Selkeästikään käytössä ei ollut konsolifutispeleistä tuttu herrasmiessääntö, keskelle ei saa ampua, sillä meikäläisen syöksyessä saunan suuntaan, näin pallon painuvan sisälle juurikin niiltä main missä hetkeä aiemmin seisoin. Lopputulos 3-1 ja "blues" finaaliin. Mainittakoon, että ennen ottelua jokainen pelaaja suoritti managerin käskyllä vähintään kahden urheilujuomatuopillisen verran nestetasapainon korjausta, muistellen menneitä, ja kuunnellen vitsiä Romanista. Tämän täytyi siivittää meidät turnauksen parhaaseen peliimme.

Finaalissa vastaamme tallusteli toisen lohkon ykkönen, Yorkshire. Itse pukeuduin jälleen eriväriseen kannattaja-asuun, kuin lajitoverini, ja käsissäni tällä kertaa Umbrot. Ensimmäisellä puoliajalla ei ihmeitä tapahtunut, molempien pelatessa hieman varovaisesti ja tyytyessä kaukolaukauksiin. Tuli siinä samalla Viikinsaaren metsät tutuiksi pallonhakureissuilla. Toisella puoliajalla Yorkshire alkoi saamaan otetta ja viiden minuutin jälkeen tulikin Savikukon tähtihetki. Maalin edustalle unohdettu vastustaja puski vastustamattomasti kohti takayläkulmaa. Buster-lehdistä tutun Peter Pantterin opein ponkaisin hirmuloikkaan, torjuen pallon yhdellä kädellä kulmapotkuksi. Paikalla olleet Allsvenskan scoutit aloittivatkin välittömästi sopimuksen sorvauksen. Tilanteesta syntyneen kulmapotkun Chelsea-pakisto toimitti vasemmalle laidalle. Sieltä lähti miltein nollakulmasta laukaus kohti maalia. Kuinka ollakkaan, pallo painui Savikukon puikoista, takajalan kautta maaliin. Sivusilmällä näin, kuinka scoutit repivät sopimustarjouksen. Ottelun viime minuutit Chelsea painoi päälle hullun lailla. Tolpat kolisivat ja topparit siivoilivat irtopalloja, kun sininen tsunami haki tasoitusta. Aika kuitenkin loppui kesken ja Yorkshireläiset pääsivät nostamaan maailman himotuimman futispystin suorille käsilleen.

Saunassa pettymykset huuhdottiin pois usealla oluella, sekä pehmeillä löylyillä. Jotkut jopa karkottivat pahat henget pois juoksemalla Pyhäjärveen ja peseytymällä esi-isiensä tyyliin. Mukava tapahtuma jälleen kerran, josta erityiskiitos kuuluu loistavalle järjestysorganisaatiolle. Dilemma onkin, mitä minä teen loput 364 päivää?

© J. Havula, kaikki kuvan jäljentämiset on kielletty, ilman kuvan omistajan lupaa.